Sivun näyttöjä yhteensä

12. maaliskuuta 2016

Tsaarin laivaston rommiannokset. Kaljaasi Carolina Fredrikan haaksirikko 1840 Porkkalassa


Kaljaasi Carolina Fredrikan haaksirikko 24 lokakuuta 1840.

Meriselitys 

"Vuonna 1840 syyskuun 28 päivän aamuna Stettinissä Preussissa, nykyisessä Puolassa aloitettiin kaljaasi Carolina Fredrikan lastaustoimet. Lasti koostui 220 pakkauksesta rommia, joka oli matkalla Cronstattiin Pietarin ulkopuolella sijaitsevalle Tsaarin laivastoasemalle. Lisäksi mukaan otettiin tehtailija Carl Harold vaimoineen sekä heidän matkatavarat. Tehtailija oli muuttomatkalla Pietariin. 7 lokakuuta oli laiva saatu lastattua ja oltiin valmiita matkan tekoon."

Laivaa lastattiin 9 päivän ajan. 


Väärä majakka, väärä rannikko

"Liikkeelle lähdettiin seuraavan eli 8 päivän aamulla, kaksi viikkoa oli matkustettu ilman mainittavaa kunnes 24 lokakuuta alkoi tapahtua. Tuulen suunnan ollessa itäkaakko, puhaltaen reippaasti. Olimme purjehtineet lounaaseen 6 mailia edellisestä paikanmäärityksestä, kun kello 8 aamulla tuuli hiljeni hetkellisesti salaperäisesti. Hetken kuluttua purjeet löivät rajusti edestakaisin osittain repeytyen, mikä on merkki tuulen suunnan muuttumisesta. Tästä johtuen otimme rikkinäiset purjeet alas korjattavaksi sekä vähensimme purjeita. Kello 10 aamulla tuuli vakiintui ja alkoi puhaltaa voimakkaasti lännestä alkaen samalla sataa, nyt laitoimme kaikki purjeet jolloin matka sujui reippaasti kohti itää. Voimakkaan tuulen takia merenkäynti kasvoi nopeasti jolloin reivasimme taas purjeita. Näin matkustimme reipasta vauhtia aina kello 5 iltapäivälle, jolloin matkaa oli kertynyt 45 mailia. Tällöin otimme uuden suunnan koilliseen jota ajoimme ensin 17 mailia, sitten kohti itää 11 mailia jolloin kello oli 10 illalla. Nyt pimeyden alkaessa saimme näkyviin majakan suuntimassa itäkoillinen etäisyyden ollessa 6 mailia. Merkintä laskujen mukaan se oli Dagerortin majakka, jonka esiin tulemista olimme jo jonkin aikaan odotelleet. Nyt otimme suuntiman suoraan kohti pohjoista jotta välttyisimme haaksirikkoutumasta Viron rannikolle. Vähän matkaa kuljettuamme päätimme varmuudeksi luodata veden syvyyden, samalla otimme uuden suuntiman majakkaan joka oli  itä-kaakko veden syvyys oli 26 syltä.   Jatkoimme ilman mitään epäilyksiä pimeyden vallitessa pohjoisella kurssilla, kun kauhuksemme havaitsimme kulkusuunnalla sekä kallioluodon että vaarallisen näköisiä kuohuja joita syntyy ainoastaan vedenalaisesta karista. Tajusimme aikaisemmasta navigoimisesta huolimatta olevamme aivan liian pohjoisessa eli karikkoisella Suomen rannikolla." 
 

Väistö yritys